sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Luuuuuuuuuuunta!!!!!


SATAA LUNTA!

Aina ja aina se saa allekirjoittaneen naaman hassuun asentoon; semmoiseen pikkupoikavirneeseen. Lumisade on viesti muutoksesta. Positiivinen viesti! Se ei ole Myrsky, jossa puita kaatuu ja nurkat valittavat. Se on ilmiö, joka saa luonnon hyräilemään ja haistattaa pimeydelle pitkät. Lumi sataa ihanan rauhallisesti tai vimmaisella vauhdikkuudella; määrätietoisesti kohti maata, porukalla alas asti. Pessimistit ajattelevat lumen peittävän kaiken alleen ja pitävät lumitöitä turhimpana asiana maailmassa, jopa turhempana, kuin turhuutta itsessään. Ja se on jo paljon. Tällaiset ajattelijat ovat omasta mielestään oikeassa, mutta varaan itselleni oikeuden ajatella asiaa hieman laajemmalta näkökulmalta katseltuna. Lumi toimii loisteliaana elementtinä ihmisen viihtymiselle; lumilautailusta luisteluun, hiihdosta lumiukkoihin! Lumi pukee luonnon valkoiseen huntuun; antaen sille muutaman kuukauden aikaa levätä ja taas keväällä sulaminen käynnistää kevään ja luonto on valmiina usean kuukauden mittaiseen kukintaansa. Ilman lunta ja talvea ei ole kevättä ja heräämistä. Lumi antaa luonnolle mahdollisuuden nukkua ja kehittyä. Ajatelkaa (taas kerran) luonnon nerokkuutta: lumi suojaa luontoa raastavalta kylmyydeltä; ilman lunta moni luontokappale kuolee kylmyyteen. Lunta on käytetty iät ja ajat talojen sokkelieristeenä ja lumikuopassa on itsekin useita öitä nukuttu vapaaehtoisesti makuupussi kaverina. Maailmalla on ironista huumorintajua: se paiskaa meitä tajuttomilla pakkasilla, mutta samalla antaa riittävästi lunta, jolla sitä vastaan voi luonto suojautua.  

Lumen varjopuolena on mainittu pakkanen. Lumi tarvitsee pakkasta, mutta pakkanen ei tarvitse lunta. Jing, mutta ei välttämättä jang. Sama pätee elinkeinoelämään: yritys tarvitsee rahaa, mutta raha ei tarvitse yritystä. Tämän vuoksi yrityksen pitää kyetä suojautumaan liiketoimintaympäristön pakastuessa esimerkiksi laman myötä. Jos tilanne pääsee yrityksen yllättämään ilman, että meillä on mahdollisuus suojautua, ollaan vaarallisella tiellä, kesärenkailla lumisohjossa. Meillä pitää olla reservejä, rahaa, siksi aikaa, että voimme suojautua pakkasta vastaan. Meillä pitää olla suunnitelma yritystalvea vastaan. Pakkasta vastaan ei voi tapella, sitä vaan tulee; joskus enemmän, joskus vähemmän. Mutta aina sitä on ollut, ja tulee aina olemaankin. Onkin pohdittava, onko meillä jotain, joka lumenoloisesti tekee yrityspakkasesta siedettävän, antaen mahdollisuuden joko levätä ja kehittää tai varmistaa mahdollisuuden pysyä hengissä. Ilman rahaa yritys kuolee. Yritysten kuolemisesta ei pidä kukaan, en edes minä. Ja jos joku kysyy, miten paljon rahaa pitää olla kassassa, niin vastaus on helppo 20 % liikevaihdosta. Se on routaraja. Rahasta on kysymys! Muistakaa, yritysten taloudesta vastaavat, rahaa saa rakastaa.

Talvi on tulossa.

Timo Ruohio

Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston kehityspäällikkö ja Yrityshautomon valmentaja

sunnuntai 17. marraskuuta 2013


Myrskyä elämään!
Sunnuntai 17.11.2013

Aamulla kehotettiin ihmisiä pysymään sisällä Eino-myrskytuulen vuoksi, mutta siinä ei mainittu mitään koirista, ja lähdimmekin aamulenkille koiramme, Nanan alias Valkoisen Vaaran, kanssa. Myrsky toi muutoin levolliseen metsään uutta sisältöä ja vaaran merkkejä tutkittiin oikein porukalla. Samalla mietin myrskyä isomman ajattelun kautta: jokaisen elämässä pitää olla Myrskyjä. Niiden avulla omaa elämäntilannetta testataan ja tarvittaessa joko mennään piiloon muuttamatta mitään ja toivotaan, että myrsky laantuu tai muutetaan tilannetta ja ollaan myrskyn jälkeen erilaisia ja/tai parempia ihmisiä. Tämä pätee niin työhön, kuin ihmissuhteisiinkin.

Toisinaan myrskyjä on parisuhteissa, joissa suhteet joko katkeavat, muuttuvat tai vahvistuvat. Kaikilla meillä lienee tästä kokemusta. Milloin suhdetta ravistelevat jälkeläisten tulo tai tulemattomuus, milloin anoppi tai appiukko, tai parhaassa tapauksessa kaikki aiemmin mainitut. Joskus on tilanteita, jossa myrskyn aiheuttaa uusi ihminen, joka koittelee parisuhdetta kovalla kourallansa tai kauniilla kädellänsä. Lopputulos on monen tekijän summa, ja harvoin niissä kisoissa voittajia löytyy; kaikki eivät säästy kolhuilta. Yöllä nähdään outoja unia, tai sitten ei nukuta ollenkaan. Joskus myrskyn tehtävänä on ilmoittaa, että ”meillä on ongelma, joka vaatii ratkaisua”. Tai ”minulla on ongelma, joka pitää ratkaista”. Jos tilannetta ei ratkaista, ollaan monesti pattitilanteessa ja pitkään; ja se patti kun ei aukea ihan helpolla. Ihmisten murtumisen toteaminen vierestä katsellen ei ole helppoa, mutta ei se vaivatonta ole niille ihmisillekään. Patti aukeaa vain päätöksenteolla eli valinnalla, kumpi saa ja kummalta otetaan. En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, että päätös olisi ollut helppo. Mikään myrsky ei ole helppo, muistakaa se!

Miten myrskyihin pitää varautua? Kohtuullisen usein tilanteet kannattaa jutella etukäteen läpi; jos tulee myrsky, niin mitä sitten? Jos lusikat menevät jakoon, niin aihe kannattaa jutella läpi jo silloin, kun menee suhteessa mukavasti ja aiheeseen osaa suhtautua aiheen vaativalla ajattelulla eikä pelkästään toista vastaan taistelemalla. Jos toisaalta tilanne on niin pahasti kallellaan, että pienikin tuulenpuuska aiheuttaa kriisitilanteen, on harkittava parisuhteen muuttamista pariksi suhteeksi eli päättämällä suhde niin tyylikkäästi, kuin mahdollista. Toki, aina pitää muistaa myös se, että usein parisuhteeseen kuuluu enemmän, kuin kaksi ihmistä. Avioliitossa siihen kuuluu koko perhe, ja muissa parisuhteissa esimerkiksi koira. Tämähän helpottaa päätöksentekoa entisestään.

Sama pätee ajatteluni mukaan myös yrityselämään: ilman myrskyjä yritykseen hiipii hyvän olon tunne. Usein myrskyn aiheuttaa asiakas ilmoittamalla, ettei tilaa vähään aikaan yhtään mitään. Jos myrskyyn ei ole varauduttu, saattaa tilanne olla todella vakava asiakkaan ollessa sekä paras, että ainoa. Tai jos yrityksen työntekijälle tulee uusi yritys työpaikkatarjouksen myötä, eikä siihen ole varauduttu, niin alkaa niin sanotusti perälauta vuotamaan ja työntekijät karkaavat laumoina. Usein uusi tilanne, uusi myrsky, aiheuttaa muutoksia yrityksen toimintaan ja ne ovat yritysjohdon päätöksentekoa ennalta tehtyjen, vaihtoehtoisten suunnitelmien toteuttamista. Muistakaa, arvoisat lukijani, myrskytuulessa voi seilata kaikkein vauhdikkaimmin myötätuuleen, kunhan siihen on varauduttu ja ”virsikirja” aukeaa riittävän nopeasti. Suunnitelkaa näin ollen kaikki ajateltavissa olevat myrskyt. Kaikki vaihtoehdot. Niin kotona, kuin yrityselämässäkin. Myrsky ei ole aina huono asia. Varautukaa niihin. Olkaa niille valmiita. Aiheuttakaa niitä. Älkää menkö piiloon. Usein myrsky aiheuttaa muutoksen. Ja muutos on ainoa asia, joka on pysyvä.

Timo Ruohio

Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston kehityspäällikkö ja Yrityshautomon valmentaja

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hautomoblogi: Firman pitää toimia kuin rokkibändi


Hautomoblogi: Firman pitää toimia kuin rokkibändi

Aloitetaan provosoivalla väitteellä: Firman pitää toimia kuin rokkibändi. Alustetaan ajastusta; jos bändin ensimmäinen biisi ei myy, niin joko tehdään samalla bändillä toinen biisi tai sitten vaihdetaan bändin kokoonpanoa. Mutta soittamista ei lopeteta. Bändien kokoonpanot ja tyylit muuttuvat. Bändihommissa on paljon sellaista, jota yritysmaailmassakin tulee tehdä; parhaimmillaan levyn tuottaa ammattituottaja, joka kyseenalaistaa bändin ja kappaleet. Metallica palkkasi aikoinaan huipputuottajan Bob Rockin Metallica - levyllensä, koska halusi jonkun ulkopuolisen tuottavan heille huippulevyn. Tuottaja kommentoi bändin sanoittaja James Hetfieldille, että ”tässä kappaleessa on huonot sanat”. James tokaisi siihen, että ”etkö tiedä kuka minä olen?”. Tuottaja sanoi, että ”tiedän, mutta siitä huolimatta biisin sanat ovat huonot”. James palasi vihkonsa ääreen ja teki kappaleeseen sanat uudelleen. Biisin nimi oli Enter Sandman ja kaikki Metallica-tuntijat tietävät, kuinka loistava kappaleesta ja levystä loppujen lopuksi tuli!  

Pienen yrityksen johtajat eivät ole samoja, kuin suuren yrityksen johtajat. Sama koskee bändiä; laulaja vaihdetaan toiseen, jos muu bändi on kunnossa, mutta laulussa tökkii. Firmoihin kaivataan mielestäni juuri tuota henkeä; vierailut muissa kokoonpanoissa (esimerkiksi hallitustyöskentelyn kautta) antavat varmasti molempia osapuolia tyydyttävät tulokset! Säännölliset vierailut muissa yrityksissä pitävät yrittäjän silmät avonaisina.

Toinen väite: yritykset käyttävät liian vähän ”tuottajia”. Alkuvaiheessa firmojen ”tuottajina” ovat esimerkiksi Yrityshautomot, joilla on monesti vuosien kokemus ”bändissä soittamisesta” ja bändien tuottamisesta, eli siitä, ovatko yrityksen tuotteet (musiikki) ja tiimi (bändin jäsenet) kunnossa. Juuri tästä on kyse yritysmaailmasta; menestyvä yritys on yhdistelmä oikeita ihmisiä/soittajia ja tuotetta/musiikkia. Ilman toista ei ole toista, paisti hirmuisella tuurilla. Pidemmän päälle ei pelkällä tuurilla pärjätä. Kannustankin voimallisesti yrityksiä tekemään yhteiskiertueita, yhteisiä levyjä sekä vierailemaan muiden bändien levyillä! Suomeksi: yritysten pitää entistäkin enemmän verkostoitua, tehdä yhteisiä markkinointitempauksia, testata omia ja yhteisiä tuotteita asiakkailla sekä harjoittaa työntekijävaihtoa. Yrittäjäurani aikana yrittäjäystäväni esitteli omia ajatuksiaan/biisaihioita minulle ja päinvastoin; ne olivat uskomattomia kokemuksia, kun sai testata kaverillansa omat ideansa, ennen kuin esitteli ajatuksensa omassa firmassa. Ideat jalostuivat ja olivat valmiimpia viikkopalaverissa. Toimii, kun hirven sarvet.

Bändit soittavat kimpoissa, välillä vieraillaan toisten bändien keikoilla soittamassa. Toisinaan tehdään kappaleita muille kokoonpanoille. Pääasia on, että rokki soi, ja laulu raikaa. Otetaan sama henki mukaan yritystoimintaan. Rok rok.


Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston kehityspäällikkö ja Yrityshautomon valmentaja

tiistai 8. lokakuuta 2013


Hautomoblogi: WAU!! Allan McKay.

Tiistai 8.10.2013

Allekirjoittanut sai kokemuksen viime viikolla, kun maailmalla erittäin arvostettu erikoistehostemies Allan McKay (KVG) vieraili Joensuussa ja kertoi omista projekteistaan (2012, Star Trek II, Transformes III, Flight, niitä on ihan älyttömästi…). Aivan uskomattoman lahjakas mies, joka soitetaan apuun, kun pitää tehdä OIKEASTI erikoistehosteita. Tällainen mies oli Joensuussa viime viikolla Oasis Game Studiossa!!! Ei nämä miehet (tahi naiset) täällä häiriöksi saakka vieraile, ei edes vuosittain saakka tunkeudu. Tästä kiitos Veikko Miettinen!!! Ja toki Ilkka Immonen, kiitos kuuluu varsinkin sinulle. Tutustuin Allaniin maaliskuussa Los Angelesissa ja hämmästyttävää kyllä, Allan on ihan tavallinen äijä, aussijätkä, normityyppi, meidän miehiä. Paitsi paljon nuorempi, kuin mitä maineensa perusteella luulisi. Puhuttiin niitä näitä, pizzaa syötiin ja PepsiMaxia juotiin. Aamun vaihtuessa yöhön, Santa Monicassa. Allan on juurikin niitä miehiä, jotka aloittavat silloin, kun muut lopettavat. Allan kertoi tapauksesta, jossa aikaa annettiin kaksi tuntia, ja tehtävänä oli saada räjäytykset ja savut kuntoon muutamaan kohtaukseen, koska ohjaaja ei ole tyytyväinen lopputulokseen. Done deal. Toinen tarina liittyi leffaan, jossa kuvauksissa unohdettiin savu. Voitko järjestää? Kyllä, sanoi Allan. Onnistui. Tai Super Bowlin mainokseen luodut erikoistehosteet (joiden luomiseen Allan teki oman softan, koska sellaista ei vaan ollut). Muutama viikko aikaa, ja silloin ei nukuttu, ei edes yöllä. Mutta komeaa jälkeä syntyi!! Ja syntyy edelleen. Allan on esimerkki siitä, että jos ei valmista ratkaistua ei ole tarpeeseen, niin se pitää tehdä itse. Joskus se on ainoa vaihtoehto; yleensä silloin ollaan sillä tasolla, että ollaan maailman parhaita. Ja silloin iho menee kananlihalle, kun katsoo mestarien tuotoksia. Ainakin allekirjoittaneella. ’Nuff said.
Timo Ruohio
Kirjoittaja on JoensuunTiedepuiston kehityspäällikkö ja Yrityshautomon valmentaja

maanantai 30. syyskuuta 2013

Ovatko messut jo "menneen talven lumia" vai löytyykö lisäarvoa?


Blogi alihankintamessuilta

Edelleen piparikakkumuotteja odotellen

 

Peräti 16 700 kävijää tutustui Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa Alihankinta 2013 –tapahtuman antiin.  Vaikka pari kollegaa on tänä vuonna todennut muista messuista, että olipa siellä-ja-siellä jotenkin niukasti näytteilleasettajia ja kävijöitä, alihankintamessut mennä porskuttaa rinta rottingilla ihan omassa sarjassaan. Se on yhä edelleen läpileikkaus suomalaisesta alihankintateollisuudesta – ja Pohjois-Karjalan yritysten kannattaa ehdottomasti olla tässä kärkikaartissa mukana.

Mikä sitten vetää ihmisiä Tampereelle ja alihankintamessuille? Tuskin sentään musta makkara – saahan sitä kaupasta muuallakin. Näinä virtuaalisen viestinnän aikoina on mahdollista kilauttaa kaverille, heittää sähköpostia, tarinoida videoneuvottelussa, ja raportoida tekemisistään ja tekemättä jättämisistään sosiaalisen median sovellusten välityksellä. Mutta mikään ei kaikesta huolimatta korvaa ihmisten kohtaamista kasvokkain. On se vaan niin mukava saada puhelinäänelle tai chattikanavan viestijälle kasvot, paiskata kättä ja jutella ”ihan livenä”.

Tässä varmaankin piilee se lisäarvo, jota onnistuneet ammattimessut voivat jatkossakin messuesittelijöille ja –vieraille antaa. Alihankinnassa on kyse toki tuotteista mutta myös palvelusta, ja kaupankäynnin toteuttamiseen tarvitaan luottamusta. Uskon, että sitä syntyy parhaiten silloin kun tutustutaan ja keskustellaan niin että ollaan yhdessä läsnä ja ajatuskin on mukana.

Voisiko messut siirtyä virtuaalisiksi? Voi toki, ja onhan sellaisia Suomessakin ollut. Itse kävin muutama vuosi sitten virtuaalisilla messuilla, mutta kyllä vierailu oli kokemuksena selvästi karumpi kuin oikeat messut. Ei pelkästään siksi, että en ”päässyt” minnekään toimistopöydän takaa. Jotta messuille kirjautuminen onnistui, tarvitsin mikrotuen apua selainongelman selvittelyyn. Eikä osastoilla käyntikään sujunut mutkattomasti. Odotan edelleen niitä piparikakkumuotteja, jotka minun piti saada käytyäni yhdellä osastolla virtuaalisesti ja annettuani virtuaalisen käyntikorttini ja chattailtyä aikani kirjallisesti virtuaalisen näytteilleasettajan kanssa.

Onko Pohjois-Karjalan yhteisosastolle tarvetta jatkossa? Tämän vuoden yrityksistä leijonan osa on jo ilmaissut halunsa olla mukana ensi vuonnakin, joten tästä voi päätellä että ”kyllä on”! Yritysten yhteisessä esiintymisessä on sellaista voimaa, että sitä ei kannata hukata. Jos yhteisosasto sattuisi purkautumaan, olisi tuolle A-hallin huippupaikalle ottajia jonossa. Ja takaisin ei ikinä enää samalle paikalle päästäisi – jos nyt messuille ylipäätään enää mahduttaisi mukaan ollenkaan.  Lisäksi pois jääminen olisi huono signaali alihankinta-alan uskottavuudesta ja tulevaisuudesta Pohjois-Karjalassa: poissa messuilta – poissa maailman kartalta, kenties?




Pohjois-Karjalan yhteisosaston toteutuminen toki tarkoittaa sitä, että mukaan on lähdettävä riittävästi yrityksiä. Jos jollekulle on herännyt jonkinasteinen ajatus, että voisi ehkä harkita osallistumista syksyllä 2014 Pohjois-Karjalan yhteisosastolle, Tiedepuistoon voi ottaa yhteyttä jo nyt. Joka vuosi yhteisosastolle on mahtunut myös muutama uusikin yritys.

Seuraavat alihankintamessut ovat ”Mansessa” 16. – 18.9.2014. Pidetäänhän huoli yhdessä, että ”Pohjois-Karjalasta kajahtaa” myös näillä messuilla!


Soile Asikainen
 
Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston viestintäkoordinaattori.

maanantai 23. syyskuuta 2013

3000 palan sininen palapeli


Blogi alihankintamessuilta
 
”Onko ne siellä, onko?”, ajattelin samalla kun kiiruhdin ripein askelin ja harmaalla betonilattialla lojuvia muovin kappaleita väistellen kohti A-hallia. ”Kyllä! Kattoripustukset ovat paikallaan aivan niin kuin pitääkin! Ja seinätkin ovat pystyssä! Spottivaloja ja sähköjäkin näyttää olevan paikallaan. Lopputarkastusta kehiin ennen kuin asiakkaat tulevat!”, huokaisin helpottuneena mielessäni.

Tästä se taas lähtee: alihankintamessut Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa! Odotettavissa on kolme – syksyn viilenevästä säästä huolimatta - lämmintä messupäivää tällä viikolla tiistaista torstaihin. Siitä lämmöstä pitävät huolen kuvaannollisesti piirua vaille 1000 näytteilleasettajaa, toivon mukaan noin kuusitoista tuhatta messuvierasta sekä konkreettisesti suunnaton joukko valoja ja muita lämpöä säteileviä teknisiä vempaimia. Mukana tässä vireässä joukossa on myös noin 30 tarmokasta yritystä ja organisaatiota Pohjois-Karjalasta. Näiden yritysten yhteinen osasto on A-hallin sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä, paraatipaikalla. Tänä vuonna alihankintamessut täyttää 25 vuotta, ja Pohjois-Karjala on ollut mukana messumenossa aivan ensimmäisestä vuodesta lähtien.

Mikäs rooli Joensuun Tiedepuistolla ja minulla tässä kuviossa sitten on? Joensuun Tiedepuisto Oy tarjoaa palvelun, jossa se kokoaa yhteisosastolle tulevat yritykset omille osastopaikoille ja hoitaa kaikki puitteet (yleisilmeen, rakenteet, sähköistyksen, valaistuksen, siivouksen jne.) valmiiksi yritysten puolesta kunkin yritykset omat tarpeet huomioiden. Jos olet joskus pähkäillyt, mitä Tiedepuiston rooli sillanrakentajana oikein tarkoittaa, niin tässä se toteutuu käytännössä - hyvin pienessä mutta konkreettisessa mittakaavassa. Yhteisosaston kokoamisessa Tiedepuisto toimii kokoavana voimana, kerää mukaan lähtevät yritykset yhteen, selvittää kunkin tarpeet ja toiveet, ja välittää nämä tiedot eri palveluntuottajille sekä siirtää tietoa näiltä yrityksille päin.  Tämä palvelu kuuluu yhtenä hyvin pienenä osana meidän liiketoiminnan kehittämispalveluihin.

Tiedepuistossa tätä yhteisosaston kokoamista hoidan käytännössä minä. Olen siis ikään kuin henkilötasolla se välittäjä ja sillanrakentaja yritysten ja yhteisosaston toteutukseen tarvittavien palveluntuottajien välillä. Melkoinen ”välvouhka” tässä hommassa saa ollakin! Istahdin tänään erään osaston reunalla nököttävälle baarijakkaralle tätä asiaa miettimään samalla kun hörpin repusta kaivamaani vauhtihirmun pillimehua.
 
 

Vertaisin yhteisosaston kokoamista 3000 palan palapeliin. Sellaiseen, jossa puolet kuvasta on turkoosin väristä merta ja puolet heleän sinistä taivasta. Kuvassa näkyy vasemmassa yläreunassa kaartelevan lokin silhuetti, ja horisonttiviivan tuntumassa aavistuksen kuvan oikealla laidalla on traktorin takarenkaan kokoinen saari, jossa kasvaa hiukkasen oikealle kallistuva palmu. Kuva on selvä, mutta edessä oleva urakka melkoinen. Enkä liioittele yhtään, sillä yhteisosastolla on yrityksiä yksilöllisine toiveineen kuitenkin edellä mainitsemani noin 30 ja neliöitäkin alueella noin 370.

Kokoamishomma käynnistyy helmi-maaliskuun taitteessa alkuvalmisteluilla yhteistyössä Tampereen Messujen kanssa. Sitten alkaa yritysten kokoaminen mukaan markkinointi- ja myyntityötä tehden. Pala palalta kuva alkaa hahmottua ja palaset loksahdella paikoilleen. Vuosien varrella on takkiin tarttunut paljon hiljaista tietoa, mikä helpottaa työn tekemistä: olen ollut näytteilleasettajana mukana alihankintamessuilla liki 10 kertaa, ja tänä vuonna on minulla jo seitsemäs kerta koota Pohjois-Karjalan yhteisosasto. Samalla on kuitenkin varottava ”messujen déjà-vu –tunnetta” eli sitä, kun on olevinaan tehnyt jonkin asian mutta se liittyikin viime vuoden messuihin. Tai sitä edellisiin.

Lopulta on edessä viimeinen messurakennuspäivä, jolloin oma työni ennen messuja on hikistä loppukiriä vaille valmis. Kun olen käynyt rakennepiirustukset läpi, on vain kärsivällisesti odotettava asiakkaiden saapumista. Iltapäivällä kahden paikkeilla heitä alkaa pikkuhiljaa ilmestymään messuhalliin laittamaan omia osastojaan esittelyvalmiuteen. Viimeiset saapuvat illalla. Päivän aikana sanotaan muuten aika monesti ”Terve, terve, täällä sitä taas ollaan!”.  

Tänäkin vuonna ravasin iltapäivän ja illan mittaan lukemattomia kertoja eri puolilla messuhallia: hain taulukoukkuja tai sopivaa teippiä, etsin lainaksi akkuporakonetta, autoin otsalautatekstien tilaamisessa, tarkistin osastonumeroiden kylttejä, johdattelin asiakkaita sinne ja tänne lisäpalvelujen äärelle ja vaikka mitä. Lisäksi soittelin sähköasentajalle varmaan yli kymmenen kertaa. Henkilökohtainen ennätys tuon ravaamisen suhteen tuli muutama vuosi sitten, kun askelmittarin mukaan marssin messuhallissa piirun yli kymmenen kilometriä. Silloin tosin oli ”yhteisosaton satelliittiosasto” naapurihallin puolella. Pohkeiden jomotuksesta päätellen tämän vuoden kilometrimäärä taitaa tosin olla lähellä tuota ennätystä.

Kun ilta tänään viimein koitti, saatoin todeta hiukan väsyneenä mutta silti innoissani messuhallin odottavaa tunnelmaa aistien, että sirkus on saapunut taas kaupunkiin. Sytyttäkää huomenna aamulla kohdevalo, päräyttäkään rummut soimaan ja vetäkää esirippu sivuun – me olemme valmiina!

 
Soile Asikainen


Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston viestintäkoordinaattori.

maanantai 9. syyskuuta 2013


Hautomoblogi: Virkamiehen raskaat huvit

Maanantai 9.9.2013

Heräsin aamulla omituisen onnellisena. Ensin mietin, että näen unta, mutta olinkin reaalimaailmassa onnellinen. Töihin ajellessa aikuisikäisellä Ooppelilla pohdin tähän olotilaan syytä; olen useinkin hyvätuulinen, mutta mikä oli tämänkertaisen takana? Vastaus oli ilmeinen: onnistunut viikonloppu! Touhusin monenlaista: savottahommia (kuvassa onnellinen lautturi julman kuusen kanssa), sienestin (metsä on aivan täynnä haaparouskuja) ja paljon muita mukavia juttuja.


Ennen (lue: parikymmentä vuotta sitten) viikonloput menivät ihan muita juttuja tehdessä ja maanantait menivät niin sanotusti punaiselle ristille. Onko sittenkin niin, että jos viikonloppuna tekee jotain fyysistä työtä eikä liialti läträä oluttölkkien kanssa niin maanantaina on onnellinen automaattisesti? No ei. Kyllä tekemisen laatu ja määräkin siihen tietenkin vaikuttavat. Tai kenen kanssa sitä tekemistä tekee. Jos kaverina on mörököllikohtauksen saanut eukko, niin eipä naurata vielä edes tiistaina. Viime viikonloppu oli kelien osalta suorastaan loistava ja perhe huoltotiimillä vahvistettuna hyvätuulinen, joten kokonaisuudessaan mökkiviikonloppu jäi mieleen kesän mieluisena päätöksenä. Tällaisista viikonlopuista on hyvä elämä tehty! Toisaalta: vielä on kesää jäljellä!
Timo Ruohio
Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston kehityspäällikkö 




maanantai 2. syyskuuta 2013

Hautomoblogi: Valonkantaja


Maanantai 2.9.2013

Istun työpisteen äärellä Oasiksen sinisessä salissa. Ulkona paistaa vettä; vielä on kesää jäljellä. Tämä oli hyvä päivä! Omien toimintamallien selkiyttämistä, pääomasijoittajan kanssa keskustelua (Averalle lobattiin J), innostuneita ihmisiä, uuden casen pohdintaa sekä asiakkaamme suuuuuren projektin myyntistrategian pohdintaa; semmoinen päivä on työn kannalta suorastaan loistava, miettii sen miten perin tahansa!

Hautomovalmentajan/mentorin/coachin/managerin (rakkaalla lapsella on monta nimeä) työ on paljon muutakin kuin palaverissa asiakkaiden kanssa istumista. Toki, tussitaulua kulutamme noin kahdeksan asiakaspalaverin viikkotahdilla, mutta palaverit eivät ole ainoat kalenterimerkinnät Outlookissa. Tätä kirjoitettaessa tälle viikolle on lukittu 16 merkintää, joista 8 on hautomopalavereita. Mukaan mahtuu niin UEF yrittäjyyspäivä kuin Yrityspalveluiden iltapäiväkin. Paljon tapahtuu, paljon saa innostua! Tämän monipuolisesti mukavan työn pohjan luo valmentajien aiemmat työurat ja kokemukset yrittäjyydestä; allekirjoittanut tuotannon automatisoinnin, kollega-Kari yritysrahoituksen ja konsultoinnin ja kollega-Ilpo sähköisen kaupankäynnin tiimoilta, Eero hoitaa byrokratian ja Elisa auttaa meitä tapahtumissajavaikkamissä ja on mukana 130% tehokkuudella. Työskentelemme avokonttorissa, jossa puhe pulppuaa ja naurukaan ei ole vieras ääni isojen ikkunoiden reunustamassa huoneessa!

Otsikko Valonkantaja kaipaa selvennystä. Olemme viimeisen parin vuoden aikana keskustelleet kymmenien eli satojen ihmisten kanssa hautomotoiminnasta ja yrittäjyydestä. Hautomo-sana on joidenkin mielestä terminä huono; asiakkaat hautautuvat hautomoon ja uusia termejä on tullut käyttöön. Takomosta Protomoon ja Kiihdyttämöstä Garageen. Kyse on samasta asiasta, termejähän löytyy. Kyllä meidän toimintamme kestää vertailun minkä tahansa toimijan rinnalla. Kysy vaikka keneltä. Mutta. Tarvitsemme Valonkantajia, ”meidän miehiä/naisia”, jotka uskovat uusien firmojen auttamisen olevan tärkeätä. Heidän avullansa ja vain heidän avullansa tämä onnistuu. Tällaisia ovat esimerkiksi Heikki Immonen (Karelia), Pasi Vahimaa & Jyrki Saarinen (UEF) ja lukuisat muut. Kiitos ja kumarrus teille!! Tästä kerron myöhemmin lisää! Jos kiinnostaa, niin googlatkaa Karelia ja Draft. Tai Jyrki Saarinen UEF.

Jos olet tänne saakka jaksanut lukea, niin varmaan mietit, että miksi tällaista tekstiä on kirjoitettu ja pitääkö vielä miten pitkään lukea, että päästään asiaan? Syy on hyvin itsekäs: haluamme entistä enemmän ja entistä soveliaampia asiakkaita Yrityshautomoon ja Joensuun Tiedepuistoon ja mitä enemmän meistä tiedetään, sitä paremmat mahdollisuudet onnistumme muuttamaan halumme tuloksiksi (insinöörimäistä ajattelua, myönnän). Meillä on nytkin hyviä asiakkaita, mutta kyllä meille muutamalle timantille on tilaa! Jos ja kun Yrityshautomo kiinnostaa, niin koputus olkapäälle ja salasana ”Hautomo, if you know what I mean”. Silmänvinkkaus siihen päälle niin tarjoamme ilmaiset kahvit.

Aiemmissa postauksissani on pohdittu uusien firmojen rahoitusta. Tänään olen enempi pohtinut sitä, miten saadaan valitut ongelmat ratkaistua, enkä ole niinkään vaivannut isoa päätäni sillä, mikä on valittu ongelma. Niitähän löytyy, jos kaivamalla kaivetaan. Tähän liittyvän T-paitatekstin näin Ilosaarirokissa viitisen vuotta sitten: ”Ei kannata ruveta pessimistiksi, ei se onnistu kuitenkaan”. MOT.

Timo Ruohio

Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston kehityspäällikkö

perjantai 30. elokuuta 2013


Hautomoblogi: Satunnaisia Ajatuksia. Peiliin katsominen. 

Perjantai 30.8.2013

Luin uudelleen edellisen kirjoitukseni ja minulle tuli välittömästi sellainen olo, että nyt on peiliin katsomisen paikka. Kuten kirjoitin, paljon on tekemistä muillakin, mutta odottavalle käy niin kuin entiselle miehelle; justiinsa kun oppi olemaan syömättä niin kuoli. Pohdinkin asiaa kahden lempilauseeni kautta ”paras keino ennustaa tulevaisuutta on tehdä se itse” ja (kiitos Kim Väisänen) ”kaikille mussuttajille turpaan”.

Voinko minä tehdä asialle jotain? Pohdin eilen asiaa aamuteen äärellä Oasiksen ikkunoista ulos katsoen. Tunnenko minä ketään, jotka voivat asiaan vaikuttaa? Olenko tehnyt itse asialle mitään? Tutkailin kalentereita, kyselin kavereilta, pohdin verkostojani. Puolessa tunnissa sähköpostit vaihtoivat omistajaa ja puhelinoperaattori huusi kiitosta soittojen pituudelle. Tein suunnitelman. Kohteena olivat ensimmäisenä Tekesin ja Finnveran päällä istuvat ministeriön virkamiehet. Onko minulla sinne saakka suhteita? Olin vieraillut ministeriössä (TEM 24.1.2013, hallitusneuvos Kari Parkkonen isäntänä). Kyseinen, varsin miellyttävä herrasmies istuu molempien päällä valvoen niiden toimintaa. Kari kertoi palaverissa, että Averan sijoitustoiminta siirtyy jatkossa Tekesille ja että Avera ei enää sijoita. Puhelu ministeriöön, ei vastausta, sähköposti aiheesta, odotan vastausta.

Mitä muuta löytyy käyntikorteista, Linkedinistä, Facebookista, kavereista? Seuraava kontakti löytyi kavereista. Olen lähtöisin Imatralta ja perhetuttuihin kuuluu nykyinen kansanedustaja Anu Urpalainen. Facebook-viesti Anulle ja sainkin vastauksen eilen (Facebook-viesti 28.8.2013 klo 12:04) ” Moro! Laitoin avustajani selvittämään, olen itse aluepolitiikan parissa Kuopiossa. Palataan.” Seuraavaksi sain postia kollegalta Ilpo Saukkoselta Joensuun Tiedepuistolta (29.8.2013 klo 13:33) ” Moi Timo! Luin tänään tulleen Tekesin tiedotteen jutun aiheeseen liittyen (löytyy ao. linkistä).


Aihe alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Soitin oheisessa artikkelissa mainittuun Suomen pääomasijoitus-yhdistykseen (FVCA) ja langan päähän sattui analyytikko Jonne  Kuittinen (puhelinkeskustelu 29.8.2013 klo 13:40-13:50). Keskusteluissa ilmeni, että start up – yrityksiin sijoitettiin 2012 suunnilleen yhtä paljon rahaa, kuin 2011, mutta sijoittaja viime vuonna oli todennäköisemmin julkinen rahoittaja (Tekes), kuin pääomasijoittaja. Toisaalta, suoraa tilastoa en siis löytänyt sille kysymykselle, että ketkä saivat rahaa ja ketkä eivät. Jonne pohti asiaa määrittelyn kautta Mikä on start up? Oliko Rovio start up kun sai 40 M€? Oliko SuperCell start up kun sai 100 M€?”.

Otin yhteyttä myös Tekesiin. Kyselin lehtiartikkelin perään. Sainkin vastauksen (Jukka Häyrynen, Executive Director (sähköposti 29.8.2013 klo 16:14): ”Morjens Timo, nuo luvut ovat FVCA:n tilastoista. Tekes ei tilastoi pääomasijoituksia ja taas toisaalta yksittäisiin Tekesin asiakasyrityksiin tehdyt mahdolliset sijoitukset ovat luottamuksellista tietoa. Tietoa pystyy kaivamaan (melko hankalasti) yritysten tilinpäätöksistä ja yritysten ja pääomasijoittajien lehdistötiedotteista. Voit varmaan myös kysyä tilastojen taustoja pääomasijoitusyhdistyksestä FVCA:sta.”

Äänimerkki kertoo uudesta sähköpostista (29.8.2013 klo 16:23): ”Hei Timo! Laitoin avustajani keräämää tietoa. Lisäksi voi olla, että hallitus tänään vielä tekee aiheeseen liittyviä päätöksiä, mutta en tiedä. Katsotaan. T. Anu”


Hetkeä myöhemmin Anua avustava Linda Nieminen on vastannut Anulle. Anu välittää viestin myös minulle (sähköposti 29.8.2013 klo 16:28):

”Moi, mitä tarkoitat onko mitään meneillään? TEM on viime vuonna sanonut keskittävänsä julkisen riskirahoituksen Tekesiin. Alla tieto startup- rahoituksen siirtymisestä, samoin Tekesin Tempo rahoituksesta ja liitteenä Tekesin nuorten yritysten rahoituksesta. Männistä Lasse puhunut paljon kasvuyrityksistä ja tehnyt lehtisen, tämän nettisivutwww.kasvuedustajat.fi<http://www.kasvuedustajat.fi> Toivottavasti näistä on jotakin apua. Jos halut lisää tietoa, niin selvitän.

Terv. Linda”

Kahdesta liitteestä löytyi tietoa NIY-ohjelmasta ja Tempo-rahoituksesta.

Enempää viestejä ei aiheen tiimoilta illan aikana tullut. Tulinko eilisistä viesteistä yhtään viisaammaksi? Teinkö minä jotain sellaista, joka aktivoi muitakin toimimaan? Toivottavasti. Kirjava on rintama ja toimijoita paljon. Kadonneen Rahan Metsästys jatkuu. Haastankin teidät, arvon lukijat, kertomaan minulle, mitä voin tehdä aiheen tiimoilta, tai mitä tulee tehdä Suomessa ylipäätään, että saadaan Suomi Oy soimaan! Kommentoikaa!!

Loppuun vielä aikaisemmin tällä viikolla saamani viesti, joka ei näköjään ole ihan linjassa TEM:n kanssa… (sähköposti 27.8.2013 klo 15:30):

Tervehdys Tiedepuistoon, Fennia on osakkaana Finnveran tytäryhtiössä Aloitusrahasto Verassa, missä olen myös hallituksen jäsen. …… Vastoin julkisuudessa esitettyä tietoa Avera jatkaa edelleen suoraa sijoitustoimintaansa.
Ystävällisesti
Jouni Lauttalammi
asiakasrahoitusjohtaja
FENNIA


Timo Ruohio

Kirjoittaja on Joensuun Tiedepuiston kehityspäällikkö

tiistai 27. elokuuta 2013


Hautomoblogi: Satunnaisia Ajatuksia            

Perjantai 26.8.2013

Suomen start up – kenttä vaatii kipeästi toimia tullakseen niin loistavaksi, kun sitä vertaa tiedossa olevaan potentiaaliin. Valtiovallan herääminen sen tukemiseen on aivan välttämätön tehtävä. Herääminen ei tapahdu ilman herättämistoimia. Tämä blogi on siihen yksi työkalu.

Mikä on hätänä? Miksi mussutan? Ensinnäkään, en mussuta, ja toisekseen, hätä on väärä termi tässä yhteydessä (aina kannattaa olla itsensä kanssa eri mieltä). Ravakka alku vaatii tietenkin jotain lihaa luiden ympärille. Kuka minä olen tällaisia huutelemaan? Tai vaatimaan valtion heräämistä; onko valtio nukkumassa? Olen ex-yrittäjä kuudentoista vuoden kokemuksella ja nykyinen Joensuun Tiedepuisto Oy:n Yrityshautomon valmentaja. Työssäni kohtaan päivittäin tilanteita, jossa siemenrahoituksen puute estää yritystoiminnan aloittamisen siinä mittakaavassa, jossa sen pitäisi olla. Nokkelimmat lukijat tässä vaiheessa kommentoivat ”Markkinataloudessa jyvät erottautuvat akanoista; kyllä hyvä idea rahaa saa”. Olen samaa mieltä. Hyvällä tuurilla näin käykin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että meiltä puuttuu julkisen rahan instrumentti, joka sijoittaa rahaa alkuvaiheen start up – yritykseen. Lähes kaikki tukimuodot (pois lukien Keksintösäätiö, jonka toiminta muuttuu siten, ettei yksityishenkilö voi enää tukea saada) vaativat projektin rahoittamisen omasta takametsästä löytyvillä rahoilla, etummaisia tukkeja kaadettava; tuki on takautuvaa ja maksetaan useita kuukausia menojen syntymisen jälkeen. Harmi, että ihan kaikilla yrittäjillä ole riittävästi takametsiä joita kaataa. Useimmilla ei ole edes yksittäisiä puita.

No entäs sitten? Mitä pitää tehdä? Pitääkö sanoa hokkus pokkus ja kaikki onnistuu niin kuin Hollywood – elokuvassa? Saa sanoa, mutta ei ole pakko. Taikuudesta ei ole kyse eikä kaikkea ratkaista yhdellä ajatuksella, mutta mielestäni voimme aloittaa yksinkertaisella asialla. Rahalla. Ehdotan seuraavaa: rakennetaan TEKES:lle rahoitusinstrumentti (olkoon työnimenä SeedFund), joka alueellisten esittelijöiden pohjalta riskisijoittaa alkaviin yrityksiin 10–50 000 €/case JA jokaiseen caseen järjestetään coach taustalle; esimerkiksi Yrityshautomot ja Vigo-kiihdyttämöt ovat tähän tarkoitukseen oivallisia toimijoita. Painotan sanaa sijoittaa. Meillä on jo nyt sellaisia rahastoja, jotka eivät sijoita.

Kyse ei ole suurista rahoista, vaan tahtotilasta. Väitän, ko. rahoituksella perustetut yritykset lähtevät liitoon nopeammalla aikataululla, kuin omalla rahalla - muutamalla tonnilla - käynnistetyt yritykset. Katse kääntyykin TEM:n suuntaan; oletteko valmiita tällaiseen työhön? Riskinähän tässä on, että jotkut yritykset eivät lähde liitoon. MUTTA! Entäpä jos joku räjäyttää pankin (ei kirjaimellisesti, vaan liiketoiminnallisesti)? Oletteko valmiit siihen?


Timo Ruohio

kirjoittaja on JoensuunTiedepuiston kehityspäällikkö